Vibraton tekniikkaa

Vibratotekniikan lajit kontrabassonsoitossa

Vibraton tekniikka kontrabassonsoitossa

Vibraton erikoistapauksia

Ryhmäsoitto ja vibrato


 

Vibraton tekniikkaa

 

Vibratotekniikan lajit kontrabassonsoitossa

Kontrabassonsoitossa voidaan käyttää seuraavia vibratotapoja:

1) Sormivibratossa sormien lihakset tuottavat vibraton aktiivisella edestakaisella liikkeellä käyttäen hyväksi otelautaa vasten kohdistuvan paineen vaihtelua. Muut käden osat seuraavat rentoina ja passiivisina liikettä.

2) Rannevibratossa impulssi liikkeeseen lähtee ranteesta, jolloin käsivarressa esiintyy kiertävä liike. Sormet seuraavat liikettä joustavina ja muut käden osat eivät toimi aktiivisesti osana vibratoliikettä.

Sormi - ja rannevibratot ovat yleensä liian suppealiikkeisiä, jotta niillä kontrabassoa soitettaessa voitaisiin toteuttaa todellinen, kuuluva vibrato. Niitä voidaan kuitenkin käyttää erikoistapauksissa antamaan äänellä hienoista väriä.

3) Käsivarsivibratossa impulssi lähtee kyynärvarresta ja liikkeen akseli on paikallaan pysyvän kyynärpään ja vibratoa tekevän sormenpään välillä. Kyynärvarsi tekee laajaa puoliympyrän muotoista liikettä ja muut käden osat osallistuvat liikkeeseen passiivisesti. Tämän kontrabassonsoitossa paljon käytetyn vibratotavan ainoa heikko puoli on, että vibratoliike täytyy koko ajan tehdä lihasten aktiivisella toiminnalla, koska heiluvalle kyynärvarrelle ei ole riittävää vastapainoa.

 

Käsivarsivibrato
Kuvassa O = olkapää, K = kyynärpää Kä = kämmenen ja käsivarren muodostama yhtenä yksikkönä liikkuva käden osa

 

 

 

 

4) Heilurivibrato. Tämä vibratotyyppi on tärkeä erottaa käsivarsivibratosta. Liike on äkkiä katsottuna hyvin samankaltainen kuin edellisessä kohdassa; erona on kuitenkin impulssin lähtöalue, joka tässä tyypissä on sekä olkavarsi että käsivarsi. Toinen erottava tekijä on liikettä hallitseva akseli, joka on olkapään ja noin kuusi cm kyynärpäästä sormiin päin sijaitsevan pisteen välissä. Tämän akselin molemmille puolille syntyy heiluri, jonka toisella puolella ovat sormet ja ulompi osa kyynärvarresta, ja vastapainona kuvatun pisteen kyynärpään puolelle jäävä osa käsivartta ja olkavarsi. Kun käsi heiluu tämän akselin varassa viistosti otelautaan nähden ja liikkeeseen lisätään peukalon ja vibratosormen välinen toinen akseli, liikkeestä tulee otelaudan suuntainen lähes pelkän alkusysäyksen avulla toimiva vibratoliike.

Peukaloasemissa heilurivibrato ei kuitenkaan toimi käsivarren ja olkavarren välisen kulman suuretessa.

Heilurivibrato
Kuvassa O = olkapää, K = kyynärpää
Kä = kuten ed. kuvassa
P = heilurin akselin (O-P) päätepiste kyynärvarressa

 

 

 

 

Näistä kahdesta vibratolajista käsivarsivibratolla saavutetaan helpommin suuri vaihtelu vibraton nopeuteen. Heilurivibratossa etuna taas on liikkeen luonnollinen keveys ja pieni energiankulutus. Jotta käsiteltävä asia ei yksinkertaistuisi liikaa, on tärkeää olla tietoinen siitä tosiseikasta, että käytännössä kontrabasson vibratossa käytetään näitä molempia vibraton lajeja saumattomana kokonaisuutena tai sekamuotoa, jossa on havaittavissa piirteitä molemmista vibratotyypeistä. Omaa tulkintaihannettaan kohti etenevän esiintyvän taiteilijan on tärkeää olla tietoinen näistä eri vaihtoehdoista, mutta opettajan ei vibratoa opettelevalle opiskelijalle kannata alkuvaiheessa esitellä kuin yksi tapa, joka monikäyttöisyytensä ja yksinkertaisuutensa takia tulisi olla käsivarsivibrato.  

 

Sivun alkuun Sisällysluettelo

 


Vibraton tekniikka kontrabassonsoitossa

Kontrabassonsoitossa käytettävässä vibratossa liikkeen impulssi siis lähtee kyynärvarresta, tai kyynärvarresta ja olkavarresta yhdessä, jota muu käsi seuraa passiivisena. Vibraton toteuttamisessa on nimenomaan tärkeää, että ne käden osat, jotka eivät aktiivisesti osallistu liikkeeseen, voidaan pitää mahdollisimman rentoina.

Olkapäiden tulee olla alhaalla ja lavanseudun lihasten rentoina. Pää on hyvä pitää suorassa ja vasemman käden vibraton katsomista tulee välttää. Katseen keskittäminen jousikäteen on jatkoa ajatellen huomattavasti parempi vaihtoehto. Erityisesti kasvojen lihasten rentoutta on hyvä tarkkailla jatkuvasti. Yleinen virhe ja ongelma on leukojen turha yhteenpuristaminen soitettaessa. Tähän on kuitenkin melko yksinkertainen parannuskeino: harjoitellaan kynä suussa tai suu auki, jolloin liian kova purenta tiedostetaan ja se voidaan korjata.

Hyvä ryhti ja tasapainoinen, tai ainakin nimenomaiselle muusikolle hyväksi todettu soittoasento ovat tietysti kaikkeen soittamiseen liittyviä perusvaatimuksia. Kun vibratoa aletaan harjoitella oppilaan kanssa, opettajan onkin tärkeää varmistaa oppilaan rentous ja terve soittoasento koskettamalla ja kokeilemalla käden eri osia sekä tarkkailemalla oppilasta eri kulmista.

Vibrato kontrabassonsoitossa peukaloasemien alapuolella.

Kuva Barry Greenin kirjasta Advanced Techniques of Double Bass Playing. (* Liike vain heilurivibratossa)

Olkavarsi on kontrabasson käsivarsivibratossa rento ja seuraa liikettä passiivisesti. Heilurivibratossa olkavarsi osallistuu vibratoon antamalla heikkoja sykäyksenomaisia impulsseja liikkeen rytmin mukaisesti, mutta toimien sykäysten välisen ajan täysin rentona.

Kyynärvarsi toimii aktiivisesti impulssin lähettäjänä, tärkeämpänä käsivarsi-vibratossa kuin heilurivibratossa. Kyynärvarren liike molemmissa on selkeä ja laaja, puolikaaren muotoinen ja otelaudan suuntainen. Peukaloasemissa (käsivarsivibraton) liike on kuitenkin viisto otelautaan nähden. Vibratoliikkeen on myös oltava molemminpuolinen vibratoa tekevän sormen muodostaman kiintopisteen suhteen.

Kyynärpäässä ei käsivarsivibratossa tapahdu huomattavaa ylös-alas -liikettä. Heilurivibratossa kyynärpää sensijaan liikkuu selvästi, kuitenkin vain joitain senttejä. Kyynärpään korkeus taas voi vaihdella yksilöllisen soittoasennon ja tekniikan mukaan. Peukaloasemissa vibratoa soitettaessa kyynärpää on hieman korkeammalla kuin ala-asemissa. Kyynärpään korkeudesta voidaan todeta, että korostetun korkealla oleva kyynärpää aiheuttaa helposti jännitystä hartiaan ja olkapään nostamista. Liian kapea vibrato saattaa taas johtua liian alhaalla "makaavasta" kyynärpäästä.

Ranne on rento ja joustava, eikä siinä saa tapahtua aktiivista liikettä. Yleinen virhe on ranteen vertikaali liike, joka toimii vibratoliikettä sekoittavasti ja tekee liikkeestä epäsymmetrisen.

Peukalo muodostaa ala-asemissa vibratoliikkeen toisen akselin vibratosormen kanssa. Peukalo koskettaa kontrabasson kaulaa ja liikkuu joustavasti vibratoa tekevään sormeen päin. Tällä liikkeellä vibratosormen ja peukalon muodostama akseli pysyy mahdollisimman kohtisuorassa otelautaan nähden ja vibraton liike on kevyt ja symmetrinen. Yleinen virhe on puristaa peukaloa soittimen kaulaa vasten. Tätä virhettä voidaan korjata ja välttää harjoittelemalla soittamaan vibratoa ilman peukaloa. Tällöin opitaan käyttämään hyväksi käden omaa painoa.

 

Vibrato kontrabassonsoitossa peukaloasemissa.

Kuva Barry Greenin kirjasta Advanced Techniques of Double Bass Playing.

 

Peukaloasemissa ko. sormea pidetään yleensä kielellä joustavana tukena vibratoa tekevälle sormelle. Tästä asiasta mielipiteet kuitenkin eroavat jonkin verran. Yhdysvaltalainen kontrabassotaiteilija Gary Karr S. & A. Applebaumin kirjassa The Way They Play 2 toteaa, että jos käden paino keskittyy liikaa peukaloon, vibraton liike alkaa rajoittua. Tämän takia hän neuvoo nostamaan peukalon kieleltä ja vapauttamaan siten vibratoliikettä laajemmaksi. Venäläisen Rodion Azarkhinin näkemys on pitää peukalo yleensä kielellä kevyesti painettuna. Jos kuitenkin on tarpeen tuottaa laaja, ekspressiivinen vibrato, sormet siirretään lähelle toisiaan ja peukalo nostetaan irti kielestä. Italialainen Francesco Petracchi edustaa näkökantaa, jonka mukaan peukalon tulee olla aina kielellä vibraton kontrollin säilyttämiseksi. Hänen mukaansa vibratoa soitettaessa kannattaa, jos mahdollista, pitää sormet kromaattisessa asemassa. Kuitenkin peukaloasemissa soitetuissa erityistä intensiteettiä vaativissa äänissä hän vie peukalon jopa otelaudan alle, jolloin peukalon ja vibratosormen väliin saadaan liikettä helpottava akseli.

Nämä kolme eri näkemystä ovat kaikki perusteltuja ja ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Erityisesti peukalon vienti otelaudan alle saattaa avata huomattavan lisäresurssin varsinkin korkeilla äänillä soitettavien, poikkeuksellisen vaativien legatomelodioiden tulkintaan. Jos peukalo nostetaan kieleltä tulee kuitenkin olla tarkkana, että perinteiseen vibratoon pyrittäessä vibratoa tekevä sormi ei ala liikkua kielellä.

Peukalolla voidaan myös tehdä vibrato, joskaan tämä ei ole kovin monikäyttöinen liikkeen suppeuden ja peukalon kieltä koskettavan osan kapeuden takia.

Sormien nivelet ovat ala-asemien vibratossa pyöreät ja perusperiaatteena voidaan pitää kielten painamista sormenpäillä. Alaäänissä ja varsinkin orkesterisoitossa voidaan kuitenkin tästä periaatteesta joustaa, mikäli tämän tekniikan käyttö on kontrolloitua ja väliaikaista. Periaatteena voidaan myös pitää, että mitä enemmän energiaa vibraton liikkeessä on, sitä suuremmalla paineella sormen täytyy painaa kieltä otelautaan, jotta sormi pysyy paikallaan. Sormet, jotka eivät tee vibratoa aktiivisesti nostetaan yleensä pois kieleltä, jotta ne eivät rajoita vibratoliikettä. Passiiviset sormet on hyvä pitää rennosti kuvitteellisessa asemassa ilman ylimääräisiä liikkeitä. Yleinen virhe on päästää passiiviset sormet kontrolloimattomaan asentoon, jolloin niiden valmius seuraavaan ääneen hidastuu ja ne saattavat jarruttaa vibratoliikettä. Sormien yksilöllisistä eroista on otettava huomioon, että mitä kapeampi sormen kosketuspinta kieleen on, sitä kapeamman vibraton se tuottaa. Toisin sanoen, mikäli esimerkiksi keskisormi on sormenpäästään leveämpi kuin pikkusormi ja näillä halutaan kuitenkin tuottaa yhtä suuri taajuuden muutos vibratossa, täytyy pikkusormen vibratoliikkeen laajuuden olla hieman suurempi.

Peukaloasemissa sormien nivelet ovat edelleen pyöreät, poikkeuksena kuitenkin voidaan pitää tekniikkaa, jossa etusormen uloin nivel voidaan kääntää sisäänpäin tavoiteltaessa rikkaampaa äänenväriä. Tämä sellon tekniikasta lainattu poikkeus ei kuitenkaan ole suositeltava, koska etusormen nivel saattaa kontrabassonsoitossa joutua liian kovalle rasitukselle. Peukalon uloin nivel on suorahko ja joustaa vibratoliikkeen mukana. Pikkusormi, jota peukaloasemavibratossa ei nykyään jo kuriositeetin asemassa olevaa vanhaa italialaista traditiota lukuunottamatta käytetä, on rentona muiden sormien tasolla.

Kontrabassonsoiton vibraton tekniikka on pelkistettynä ja osa-alueisiin jaoteltuna selkeä, mutta pitää sisällään lukemattoman määrän mahdollisia poikkeuksia soittajan käden rakenteen ja soittajan fysiikan mukaan. Myös täytyy muistaa, että näiden kaikkien osa-alueiden yhdistäminen yhdeksi yhtenäiseksi ja joustavaksi liikkeeksi vaatii työtä, keskittymistä ja tahtoa. Jatkuva kontrollointi ja järkevästi tehty harjoitustyö ovat tie saavuttaa monipuolinen vibraton koordinaation hallinta. Peilin käyttö omassa harjoittelussa onkin erinomainen apuväline helpottamaan tekniikan tarkkailua.

 

Sivun alkuun Sisällysluettelo

 


 

Vibraton erikoistapauksia

Vapaalla kielellä soitettaessa vibratoa voidaan tehdä painamalla yläsatulaan kohdasta, missä kieli yhtyy satulaan. Tällöin voidaan tehdä vibrato, jonka suunta on perussävelestä ylöspäin. Voimakkuusvibratoa taas voidaan tietoisesti käyttää hyväksi tekemällä vibratoa esim. vapaan kielen oktaaville tai kvintille. Mahdollista on myös tehdä voimakasta vibratoliikettä soittimen kanteen, jolloin kuullaan voimakkuusvibrato.

Huiluäänillä voidaan tehdä selkeä ja käyttökelpoinen vibrato. Vibrato toteutetaan huiluääntä soitettaessa tekemällä vibratoliikettä sivulle tai alaspäin. Näin syntyvä vibrato suuntautuu aina sävelkorkeuden mukaan yksinomaan ylöspäin lukuunottamatta keinotekoisilla huiluäänillä tehtyä vibratoa, jossa molempia kieltä koskettavia sormia voidaan periaatteessa huojuttaa. Edelleen myös pariääninä soitetuilla huiluäänillä voidaan tehdä vibrato.

Onko nuotteihin merkittyä huiluääntä sitten oikein värittää vibraton avulla vai tulisiko ääni soittaa suorana ilman vibratoa? Bertram Turetzky esittää kirjassaan The Contemporary Contrabass näkemyksenään, että vibratoa voidaan ja tulisi tehdä huiluäänille, mikäli säveltäjä ei ole erikseen merkinnyt 'non vibratoa' ja mikäli huiluäänen värittäminen vibratolla pysyy kulloisenkin musiikillisen kehyksen sisällä. Paljolti näiden äänten soittamista suorina voidaankin pitää jäänteenä ajasta, jolloin huiluääniä pidettiin osana vaativaa virtuoositekniikkaa. Huiluäänten vibrato tulee siis harkita tapauskohtaisesti nojautuen musiikillisiin perusteluihin - erityisen kriittisesti on suhtauduttava huiluääniin orkesterikirjallisuudessa.

Pariäänten vibratossa on ennen vibratoliikkeen aloittamista syytä varmistua intervallin puhtaudesta: vibraton aloittamisen jälkeen intonaation korjaaminen on käytännössä varsin vaikeaa. Toinen huomioitava asia on vibraton laajuus, joka pariääniä soitettaessa rajoittuu, kun kielelle tulee toinen kiinteä kosketuspinta. Teknisessä mielessä sekä vapaan kielen, huiluäänten että pariäänten vibratossa voidaan soveltaa "perusvibratossa" käsiteltyä tekniikkaa.

Erityisesti vibraton sukuiseksi voidaan laskea tekniikka, jossa kieltä painava sormi päästetään liikkumaan kielellä. Tällöin kuullaan vibratoa muistuttava nopea edestakainen glissando. Käden liike tapahtuu kuten laajassa vibratossa, erona on sormen kevennetty paine kielellä, jolloin vibratosävelen taajuuden muuttuminen kasvaa huomattavasti todellista vibratoa suuremmaksi. Tätä tekniikkaa käytetään erityisesti pizzicatosoitossa afro-amerikkalaisen musiikin parissa.

 

Sivun alkuun Sisällysluettelo

 


 

Ryhmäsoitto ja vibrato

Orkesterisoitossa kontrabasistin tulee vibratonkäytössä ottaa huomioon paitsi esitettävä musiikki ja sen tyylilliset vaatimukset, myös soitettavan äänen rooli orkesterin sointikuvassa ja orkesterin sisäinen fraseeraustapa. Kontrabasistille etenkin oman soitinryhmän sisäisen fraseeraustradition ja vibratonkäyttötyylin tunteminen ja näihin sopeutuminen on yksi hyvän orkesterimuusikon tuntomerkeistä, edellyttäen tietenkin, että yhtenäinen tyyli ja traditio yleensä ovat olemassa. Käytännössä liian laaja vibrato saattaa aiheuttaa intonaatio-ongelmia ryhmän sisällä varsinkin kontrabasson alaäänissä, kun soitinten äänet sekoittuvat ja yksittäisen soittimen äänen erottaminen on vaikeaa. Yleensä kokeneet orkesterimuusikot tinkivätkin vibraton käytöstä kunnes intonaatio on varmasti asettunut tai käyttävät vapaita kieliä hyväkseen värittäen ääntä voimakkuusvibraton avulla.

Muista selvästi poikkeava vibrato vaikeuttaa ryhmän yhtenäisen soinnin muodostamista. Ryhmäsoitossa vibraton tulee myös olla korostetun kiinteä, eli vibratoa tekevä sormi täytyy painaa otelautaan riittävän voimakkaasti, jotta sormenpää ei pääse liikkumaan kielellä ja selkeä intonaatiotuntuma häiriytymään.

Usein vibrato kontrabassojen ryhmäsoitossa on katsomoon välittyvän äänen kannalta melko teoreettinen ja visuaalinen tehokeino. Koska ryhmän sisällä ei käytännössä ole mahdollista, että kaikkien vibratoliike olisi täsmälleen yhtä nopea, laaja ja samansuuntainen, eri soittajien vibratot sekoittuvat toisiinsa ja vaikutus ryhmän sointiin kuullaan lähinnä sointivärin muutoksena. Tämä äänenvärin muutos voi hyvin toteutettuna olla pehmenemistä ja lämpenemistä, pahimmillaan samenemista ja soinnin hajoamista. Kontrabassojen ryhmäsoitossa vibratonkäytön tulee siis olla harkittua, yhtenäistä ja tarvittaessa myös vibraton visuaalisen puolen huomioivaa. 

© Sampo Lassila 2000

Sivun alkuun Sisällysluettelo